Ketoniitty
Yksikkömme
Seitsemänpaikkainen yksikkömme tarjoaa ympärivuorokautista lastensuojelun sijaishuollon palvelua 10-17 –vuotiaille lapsille. Sijoituksen taustalla voi olla huostaanotto, avohuollon sijoitus tai kiireellinen sijoitus. Asiakkuuden muodostavat Ketoniityssä asuva lapsi, hänen perheensä ja läheisverkostonsa.

Toimintaperiaatteemme
Toimintamme yhteisenä päämääränä on yksilöllisten sekä yhteisöllisten onnistumisten saavuttaminen. Luottamuksen vahvistamiseksi tähtäämme kaikessa toiminnassa läpinäkyvyyteen.
Hoito- ja kasvatustyö perustuu hoidolliseen vuorovaikutukseen, jonka taustalla on ajatus jokaisen nuoren aidosta ja yksilöllisestä kohtaamisesta erityisesti emotionaalisella tasolla siihen liittyvine tarpeineen.
Suhtaudumme lapsiin yksilöinä, joilla jokaisella on omat voimavaransa ja vahvuutensa. Osallisuuteen ohjaaminen näkyy arjessamme lasten omiin asioihin vaikuttamisen mahdollistamisena sekä vastuun ottamisen ja lapsen oman toimijuuden vahvistamisena.
Asiakaslähtöinen ja tavoitteellinen perheen kanssa työskentely on merkittävänä osana onnistunutta sijoitusta. Yksikkömme on sekä ilmapiiriltään että ulkoisilta puitteiltaan hyvin kodinomainen.
Huomioimme toisen ihmisen kunnioittamisen kaikissa tilanteissa.
KOHTAAMINEN
Huomioimme toisen ihmisen kunnioittamisen kaikissa vuorovaikutustilanteissa.
VASTUULLISUUS
Henkilökuntamme suhtautuu kasvatustyöhön ammatillisesti, nuoren yksilölliset tarpeet huomioiden. Henkilökuntamme on työhönsä sitoutunutta ja ohjaa nuorta kohti yhteisiä tavoitteita nuoren osallisuutta vahvistaen.
AVOIMUUS
Toimimme rehellisesti ja oikeudenmukaisesti. Rakentava keskusteluilmapiiri luo mahdollisuudet jokaisen kehittymiselle. Toimintamme on luottamuksen arvoista.

Sijainti & yhteystiedot
Ketoniitty sijaitsee viihtyisällä omakotitaloalueella Ylöjärven Metsäkylässä. Tampereelle on matkaa 18 km ja kulkuyhteydet lähikuntiin ovat hyvät. Alle puolen kilometrin päässä on Metsäkylän yhtenäiskoulu.
Ketoniitty
Heinitie 32
39160 Julkujärvi
yksikkö 050 407 4736
johtaja 040 779 6885
Paikkatiedustelut
johtaja Katja Hakala
040 779 6885
katja.hakala@kumpuniitty.fi