Harjuniitty

Yksikkömme

Tarjoamme lastensuojelun sijaishuollon palveluita huostaanotetuille, avohuollon tukitoimenpitein sijoitetuille ja kiireesti sijaishuoltopaikkaa tarvitseville nuorille.

Harjuniityssä on asiakaspaikkoja yhteensä 14 nuorelle kahdella osastolla, osasto Rinteessä ja osasto Harjussa.

Harjuniittyyn kuuluu näiden osastojen lisäksi Huvikummun jälkihuoltoasuntola sekä jälkihuollon avopalvelut Harjuniityn yksikön ulkopuolella, omissa asunnoissaan asuville jälkihuoltoon oikeutetuille lapsille ja nuorille.

Toimintaperiaatteemme

Sijoituksen aikana työskentelemme tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti yhdessä lapsen asiakassuunnitelmassa sovittujen päämäärien mukaisesti yhteistyössä lapsen, perheen ja yhteistyöverkoston kanssa. Sijoituksen tavoitteena voi olla esimerkiksi lapsen ja perheen tilanteen arviointi sekä oikeiden tukimuotojen löytäminen lapsen sekä perheen tueksi. Työskentelyn aikana huomioimme tavoitteen perheen jälleenyhdistämisestä, jos se on lapsen edun mukaista.

Arvoihimme kuuluvat yksilöllisyys ja asiakaslähtöisyys, kohtaaminen sekä oikeudenmukaisuus ja turvallisuus. Toimintaperiaatteemme ovat nuoren ja perheen asiakaslähtöinen arviointi ja osallistaminen. Toimintaamme ohjaa osastojen omavalvontasuunnitelmat ja lapsen ja nuoren hyvää kohtelua koskevat suunnitelmat.

Henkilökuntamme

Sitoutunut ja moniammatillinen henkilökuntamme koostuu sosiaalialan ammattilaisista. Henkilökuntaamme kuuluu mm. lähihoitajia, sosionomeja sekä yhteisöpedagogeja. Henkilökunnalla on vaihteleva määrä erilaisia lapsen ja nuoren hoitoon sekä kohtaamiseen liittyviä lisäkoulutuksia. Yksikkömme henkilöstömitoitus on 1,0.

Sijainti & yhteystiedot

Harjuniitty sijaitsee Ylöjärven keskustassa hyvien kulkuyhteyksien päässä. Tampereelle on matkaa 13 km. Harjuniityn lähistöllä on useita peruskouluja sekä monipuoliset muut palvelut ja opiskelumahdollisuudet.

Harjuniitty
osasto Harju
Kuntotie 32
33470 Ylöjärvi

050 596 5458
fax 03 348 1065

harju@kumpuniitty.fi

Harjuniitty
osasto Rinne
Kuntotie 33
33470 Ylöjärvi

050 357 0723
fax 03 348 6533

rinne@kumpuniitty.fi

Paikkatiedustelut

johtaja Tomi Puranen
050 432 7082
tomi.puranen@kumpuniitty.fi


kasvatusjohtaja Minna Lundén
050 564 0865
minna.lunden@kumpuniitty.fi

Privacy Settings
We use cookies to enhance your experience while using our website. If you are using our Services via a browser you can restrict, block or remove cookies through your web browser settings. We also use content and scripts from third parties that may use tracking technologies. You can selectively provide your consent below to allow such third party embeds. For complete information about the cookies we use, data we collect and how we process them, please check our Privacy Policy
Youtube
Consent to display content from Youtube
Vimeo
Consent to display content from Vimeo
Google Maps
Consent to display content from Google